Kirkonkylän ilttis

Kirkonkylän iltapäivätoiminnassa touhuaa koulupäivisin klo 13-17 välisenä aikana pääasiassa ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita, mutta mukana on muutama hieman vanhempikin lapsi. Kirkonkylän ilttiksen lapset tulevat Höytiän, Kyynämöisten ja Kirkonkylän kouluilta.

Ilttiksen toimitilat ovat koulukeskuksella kivikoulun 6. kerroksesta, rehtorin kanslian yläpuolella.

Ilttiksessä tehdään läksyt, syödään terveellinen välipala, askarrellaan, leivotaan, leikitään, pelataan lautapelejä sekä liikutaan sisällä ja ulkona. Meillä on myös kirjoja ja sarjakuvalehtiä joita lapset voivat lukea. Lisäksi käymme kirjastossa lainaamassa kirjoja. Ulkoilemme ilttiksessä päivittäin kelien niin salliessa.

Koulun isossa liikuntasalissa ja auditoriossa liikumme ja leikimme. Molemmissa toteutetaan lasten toiveleikkejä ja lajeja. Ehdottomia suosikkeja ovat tällä hetkellä erilaiset hipat, palloleikit ja piiloleikit.

Teemme ilttisläisten kanssa pieniä retkiä lähiympäristöön. Olemme käyneet retkellä mm. Aittovuorella. Siellä on mukava rakennella majoja sekä talvella tehdä lumiukkoja ja linnoja. Lisäksi voimme myös paistaa makkaraa ja tutkia luontoa.

Iltapäivätoiminta on lapsen vapaa-aikaa. Se onkin tärkein lähtökohta toiminnan suunnittelulle. Suunnittelemme toiminnan yhdessä lasten kanssa.

Vietämme ilttiksessä pieniä juhlia vuoden mittaan, esim. halloweenin, pikkujoulun ja ystävänpäivän merkeissä.

Kirkonkylän ilttis:

Uuraisten koulukeskus

Kuukantie 8, 41230 Uurainen

Vastuuohjaaja Santtu Koivunen

p. 044-556 9235

kirkonkylan.iltis(a)gmail.com

Ohjaajapari Micaela Raudasoja

p. 044 734 1808

Vastuuohjaaja Santtu Koivunen
Ohjaaja Micaela Raudasoja